Viinikan vedenpuhdistamon paahderakenne

Aloitimme joukuussa 2020 kasvillisuuden kylvöt ja istutukset Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon paahderakenteella Tampereella. Lähes 500 metriä pitkälle alueelle kylvettiin Tampereen seudun harjujen ja rata-alueiden kasvilajeja. Kasvualusta on jo tuhoutuneen Ratinanharjun harjusoraa uuden kauppakeskuksen työmaalta. Paahderakenne on väliaikainen ja se puretaan noin 10 vuoden päästä. Siihen mennässä kasvillisuus kerryttää pintamaahan väkevän siemenpankin, jota hyödynnetään tulevaisuudessa paahdeympäristöjen, ketojen ja viherkattojen tekemisessä Tampereella. Projekti toteutetaan yhteistyössä Tamperen kaupungin ja maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumon kanssa.
 
Vuonna 2020 kylvetyt ja istutetut kasvilajit olivat: ketomaruna, neidonkieli, ketokaunokki, nuokkukohokki, nurmikohokki, masmalo, metsänätkelmä, idänkeulankärki, tunturikurjenherne, pölkkyruoho, ukontulikukka, koirankieli, hirvenkello, mäkitervakko, keltamaite, ahdekaunokki, päivänkakkara ja idänukonpalko. Käytetty kasvillisuus on paikallista ja seudullista alkuperää.
 

VIINIKAN PAAHDERAKENTEEN KYLVÖJÄ JA ISTUTUKSIA JOULUKUUSSA 2020

Vuoden 2021 seurantaa, kitkentää ja täydennyskylvöjä