Yyteri_454

13 Jou Nyt tarvitaan teholuonnonsuojelua

Toisinaan ihmetyttää, että vaikka luonnonsuojelussa on kyse luonnon huolehtimisesta, ei luontoa ole totuttu suojelemaan käyttäen apuna sen omaa kasvuvoimaa. Luonnonsuojelijat ovat mestareita tunnistamaan lajeja ja ymmärtämään ekologiaa, mutta he eivät useinkaan käytännössä kasvata ja hoida luontoa. Monet muut ihmisen toiminnoista perustuvat paljon vahvemmin luonnon kasvuvoiman valjastamiseen. Hyviä esimerkkejä ovat metsä- ja maatalous, riistanhoito sekä puutarhanhoito. Ne perustuvat luonnon kasvuvoiman vaalimiseen ja tehostamiseen haluttujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Suomessa nykyisin yleisesti harrastetussa tehometsätaloudessa luonnon dynamiikka on valjastettu käyttöön raa’alla tavalla. Siinä on valittu luonnosta muutama puulaji, joiden lukumäärää ja kasvun nopeutta on tehostettu erilaisilla metsänhoidollisilla toimenpiteillä. Esimerkkejä näistä toimenpiteistä ovat harvennukset, avohakkuut, metsien lannoitus, ojittaminen, taimikoiden hoito, siementen kylväminen, taimien istuttaminen, puulajien jalostaminen ja niin edelleen. Näillä toimenpiteillä ihminen on lisännyt luonnon tuottavuutta haluamaansa suuntaan eli kontrolloinut luonnon kasvuvoimaa.

Peltoviljan tuotannossa vastaava esimerkki luonnon dynamiikan valjastamisesta on metsien raivaaminen pelloiksi, maan erilaiset muokkausmenetelmät kuten kyntäminen ja äestäminen, viljelylajikkeiden jalostaminen ja kasvien kylväminen sekä peltojen lannoittaminen. Eläintuotannossa luonnon dynamiikkaa on kehitetty ihmisen toimesta muun muassa jalostamalla eläinten villeistä kantamuodoista tuotantoeläimiä, joita ruokitaan, kasvatetaan, lääkitään, tapetaan ja pidetään sellaisissa olosuhteissa, että niiden kasvu tyydyttää ihmisten tarpeet.

Riistanhoidossa keskeisenä päämääränä on riistan tuotannon lisääminen, jotta metsästysmahdollisuudet tulevaisuudessa kehittyisivät, yleensä jotta metsästettävää riistaa riittäisi kaikille metsästystä harrastaville. Riistanhoidon, kuten riistaruokinnan ja valikoivan metsästyksen merkittävänä tavoitteena on riistaluonnon tuottaminen ja rikastaminen metsästyksen tavoitteiden tehokkaammaksi saavuttamiseksi.

Puutarhojen hoitajat ja viheralueiden rakentajat ovat luonnon kasvuvoiman valjastamisen mestareita. Puutarhurit pystyvät kaupunkien viheralueilla, rakennusten tonteilla ja talojen pihoilla perustamaan monenlaista luontoa erilaisiin paikkoihin. Heillä on valikoimissaan lukematon määrä erilaisia kasvilajeja, joita he kylvävät siemeninä tai istuttavat taimina. Puutarhurit ovat mestareita saamaan kasvit pärjäämään vaativissakin olosuhteissa. Siirtonurmikon perustaminen on varsinaista instant-luontoa, ja yhtä näppärästä tavasta vaalia luonnon kasvuvoimaa luonnonsuojelijat voivat tällä hetkellä vain unelmoida. Seurasin muutama kesä sitten työpaikkani Tampereen yliopiston vieressä olevan Sorsapuiston kunnostamista päivä päivältä. Alue oli pitkään hiekan ja saven peittämä paljas kenttä, mutta yllättäen kahden vuorokauden sisällä sinne ilmestyi suuri määrä erilaisia puita ja koko kentän peittävä nurmikko – kokonainen ekosysteemi toisin sanoen. Voisiko tulevaisuudessa olla mahdollista tuottaa harvinaisia elinympäristöjä yhtä nopeasti?

Pirjo Ilvesviidan (2005, 208) mukaan metsätaloudessa ja riistanhoidossa, luonnon kasvuvoiman jatkuva tehostaminen on johtunut resurssien niukkuudesta. Kun luonnon käyttö ylittää luonnon luontaisen uusiutumiskyvyn, ovat ihmiset ryhtyneet valjastamaan luonnon dynamiikkaa sellaiseen suuntaan, että luonnon tuotto tehostuisi haluttujen tavoitteiden mukaan. Villi vyöhyke -yhdistyksen teesi on, että luonnonsuojelussa ollaan nyt vastaavanlaisessa tilanteessa: tavoitteita luonnon ja sen monimuotoisuuden pelastamiseksi ei saavuteta riittävästi, jos luonnon omaa kasvuvoimaa ei ryhdytä hyödyntämään ja tehostamaan myös luonnonsuojelussa. Tehometsätalous ja tehomaatalous vaativat rinnalleen teholuonnonsuojelua.

Nykyisenlaiseen tehokkuusajatteluun perustuvat metsä- ja maatalous sekä riistanhoito syntyivät Suomessa suurin piirtein samoihin aikoihin 1900-luvulla alkupuoliskolla tai puolessa välissä. Merkittävä syy siihen, että luonnon kasvuvoiman hyödyntäminen on jäänyt perinteisen luonnonsuojeluajattelun ulkopuolelle on se, että tehokas luontoon puuttuminen on nimenomaan tuottanut niitä ongelmia, joihin luonnonsuojelulla on pyritty vastaamaan. Luontoa on ryhdytty suojelemaan sen liian tehokkaalta ja vahingolliselta käytöltä. Luonnon muokkaamiseen perustuva tehokkuusajattelu ei siten luonnollisesti ole historiallisista syistä sopinut luonnonsuojeluajatteluun.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Poliittisesti ja taloudellisesti on mahdotonta saada Suomessa tai maapallolla riittävässä määrin nykyisellään arvokkaita alueita suojeltua, jotta elinympäristöjen ja lajien uhanalaistumiseen liittyvä kriisi saataisiin hallintaan. Luontoa ja luonnon monimuotoisuutta tulee siksi ryhtyä viljelemään ja hoitamaan siinä missä peltoviljaa, talousmetsiä tai riistakantojakin.

Kuten muissakin luonnon kasvuvoiman vaalimisen käytännöissä, myös luonnonsuojelussa yksilöitä, populaatioita, lajeja, elinympäristöjä ja laajempia kokonaisuuksia tulisi perustaa, rakentaa, kasvattaa, kylvää, istuttaa, siirtää ja hoitaa. Luonnonsuojelijoiden tulisi olla mestareita luonnon kasvattamisessa ja monimuotoisuuden hoitamisessa. Luontoarvojen tunnistaminen ja hallintobyrokratian taitaminen arvokkaiden alueiden suojelemiseksi ovat kiistämättä tärkeitä taitoja, mutta rinnalle tarvitaan muitakin toimintamalleja.

KUVAT: Porin Yyterissä arvokasta dyyniluontoa kehitetään tehostamalla niiden muodostumista tuulen mukana kulkeutuvaa hiekkaa keräävien aitojen avulla. Niiden lisäksi alueelle on istutettu rantavehnää (kuva alla).

KIRJALLISUUS: Ilvesviita, Pirjo (2005). Paaluraudoista kotkansuojeluun. Suomalainen metsästyspolitiikka 1865–1993. Acta Universitatis Lapponiensis 93.

Yyteri_455