Koukkujärvi_464

31 Jou Luonto peräkontissa

Arvokasta luontoa löytyy kaupunkikehityksen kannalta harmillisen usein väärästä paikasta, jolloin se muodostuu esteeksi tai hidasteeksi. Kun tuho on jo vääjäämätön ja pelastusoperaatiossa voi vain voittaa. Luontoa kannattaa kokeilla siirtää turvaan vaikkapa auton peräkontissa.

Kesällä 2011 olin vielä Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen (Tysy) puheenjohtaja ja pohdimme yhdistyksen hallituksessa Tampereen Vuoreksen Koukkujärvelle ehdotetun asemakaavan vaikeaa tilannetta. Asemakaavaan oli piirretty pientaloista koostuva asuinalue viihtyisän metsän paikalle, jonka kasvupaikkatyypit olivat pääosin rehevää lehtoa ja lehtomaista kangasta. Alueella kasvoi siten runsaasti lehtokasveja, kuten metsälehmuksia, pussikämmeköitä ja valkolehdokkeja. Alueella kasvoi myös useita muita kiinnostavia lajeja, kuten esimerkiksi metsävirnaa, kevätesikkoa ja näsiää.

Vaikka alue oli kasvistoltaan edustava, mikään kasveista ei ollut luonnonsuojelullisesti asemaltaan riittävän kovatasoinen laji, johon vedoten olisimme voineet ympäristönsuojeluyhdistyksessä ehdottaa asuinalueen siirtämistä tai suuria muutoksia ehdotettuun asemakaavaan. Päätimme ympäristönsuojeluyhdistyksen lausunnossa ehdottaa Koukkujärven rantametsien säästämistä asuinalueen reunaa siirtämällä sekä rantaan suunnitellun saunan poistamista kaavasta. Siten pystyisimme säästämään edustavimmat pussikämmekkäkasvustot alueella.

Koukkujärvi_462

Koukkujärven rehevät metsät olivat vielä pystyssä kesällä 2011

 

Lisäksi ehdotin yhdistyksen lausuntoon uudenlaisena manööverinä merkittävimpien kasvien siirtämistä rakentamisen tieltä muualle turvaan. Oli ilmeistä, että vaikka saavuttaisimme lopulliseen asemakaavaan joitain muutoksia, suurin osa harvinaisesta kasvillisuudesta jäisi joka tapauksessa rakentamisen alle. Kävimme asiasta yhdistyksen hallituksessa kiivasta keskustelua. Sen seurauksena emme kuitenkaan ehdottaneet kasvien siirtämistä lausunnossame. Yhdistyksessä ajateltiin, että silloin kaupungin suunnittelijat ja poliitikot voisivat ehkä saada ajatuksen, että luonnon voisi aina ensisijaisesti siirtää pois tieltä kun sitä löytyy hankalasta paikasta.

Koukkujärven asemakaava hyväksyttiin ja tuli lainvoimaiseksi syksyllä 2011. Ilmeisesti ympäristönsuojeluyhdistyksessä laatimamme lausunto vaikutti hieman kaavaan, koska muun muassa rantasauna oli poistettu lopullisesta asemakaavasta. Koukkujärven metsät hakattiin paljaaksi talvella 2012.

Jäin kuitenkin henkilökohtaisesti kypsyttelemään mielessäni ajatusta kasvien siirtämisestä turvaan. En enää jatkanut keskustelua kasvien siirtämisestä ympäristönsuojeluyhdistyksen hallituksessa, vaan kokosimme toimintaa varten uuden ryhmän. Ajattelimme käydän tarkistamassa alueella rakentamisen aloittamista, olisiko siellä säilynyt metsän hakkaamisesta huolimatta joitain kasveja. Useimmista Koukkujärven kasvien siirto-operaatioon osallistuneista henkilöistä tuli sittemmin Villi vyöhyke -yhdistyksen perustajajäseniä.

Toukokuussa 2012 Koukkujärven asemakaava-alueella meitä oli vastassa odotettu kauhistus. Puistomaisen kauniit rehevät metsät oli avohakattu laajaksi aukoksi. Ryhdyimme kuitenkin etsimään merkittäviä kasveja hakkuutähteiden seasta. Lopulta löysimme yllättävän paljon metsäkoneiden runtelusta hengissä selvinneitä taimia, vaikka suurin osa niistä olikin tuhoutunut. Lapioimme kasvit ylös maasta, siirsimme ne astioihin ja nostimme ne farmariauton peräkonttiin. Seuraavana päivänä istutimme taimet uuteen paikkaan toivoen niille pitkää ikää. Uusi paikka valittiin siten, että kasvit säilyisivät siellä mahdollisimman pitkään ja että niiden läsnäolo siellä ei haitannut muita maankäytön tavoitteita. Kävimme istuttamisen jälkeen muutaman kerran kastelemassa kasveja, jotta ne juurtuisivat mukavammin uuteen kotiinsa. Operaation jälkeen olemme vuosittain seuranneet siirtämiemme kasvien menestymistä. Kaikki istuttamamme kasvit selvisivät hyvin ensimmäisestä kesästään ja useat niistä olivat yhä elossa vuoden 2015 kasvukautena.

Koukkujärvi_463

Kasvien siirto-operaatio hakatulla aukolla toukokuussa 2012

 

Salainen operaatiomme osoittautui varsin mukavaksi. Toiminta oli jännittävää koska se sijoittui luonnonsuojelulain tulkintojen harmaalle vyöhykkeelle, vaikka teko varmuudella tuhoon tuomittujen kasvien kannalta olikin kasvien kannalta riskitöntä. Oli hauskaa etsiä yhdessä kasveja hakatulta alueelta, lapioida niitä maasta ja sovitella astioihin. Matkustaminen kasvien täyttämässä henkilöautossa huvitti meitä toistuviin hyväntuulisiin naurukohtauksiin. Toiminnallinen luonnonsuojelu ja oman kehon käyttäminen oli piristävää vaihtelua tyypillisemmälle aktivismille, jossa maastokäynneillä tehdään pääosin havaintoja, joita myöhemmin käytetään muun muassa kannanotoissa. Tuntui palkitsevalta olla välittömässä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa ja pelastaa konkreettisia kasviyksilöitä omin käsin.

Koukkujärvi_465

Kevätesikoita siirtoistutettuina uudessa kasvuympäristössään

 

Koukkujärven pelastusoperaatiomme oli kertaluontoinen operaatio vaikka esimerkiksi Tampereen seudulla tuhoutuu jatkuvasti kaavoituksen ja rakentamisen myötä merkityksellistä luontoa. Operaatio ja sen kohtuullinen onnistuminen herätti useita kysymyksiä luonnonsuojelukäytäntöjen tulevaisuudesta:

Voisiko merkittävää kasvillisuutta ryhtyä siirtämään kaavoitettavilta ja rakennettavilta alueilta turvaan yleisesti ja laajemmin? Voisiko kasvien siirtämisestä turvaan muodostua jopa vakiintunut valtakunnallinen tapa? Nykyisellään Suomessa ei ole rutiineita eikä välttämättä osaamista useimpien kasvilajien siirtämiseen, joten uusi toimintatapa vaatisi alkuun opettelua ja kokeilua.

Entä miten kasvien siirtäminen kannattaisi kytkeä kaupunkisuunnitteluun? Missä vaiheessa suunnitteluprosessia siirtämistä kannattaisi tarkastella, jotta siitä ei muodostuisi ensisijaista tapaa suojella luontoa? Jos siirto-operaatiot yleistyisivät ja vakiintuisivat, miten kävisi silloin uhanalaisten eliöiden statukselle? Laimentuisiko silloin perinteisen lajien rauhoitukseen perustuvan luonnonsuojelun vaikutus? Tosin useiden uhanalaisten tai rauhoitettujen lajien asema ei ole Tampereen seudulla ollut nykyiselläänkään kovin painava, ja Koukkujärven tapaukseen verrattavia vastaavia kasvilajeja on hävitetty viime vuosina rakentamisen tieltä suuria määriä.

Entä miten kasvien (tai eläinten tai sienien) siirrot tulisi kytkeä kaavoitukseen, jotta jo nykyisellään raskaaksi koettu kaavoituskäytäntö ei hidastuisi entisestään? Kasvilajien siirtämisen ja nykyisten suunnittelukäytäntöjen kannalta haasteelliseksi voi osoittautua se ekologinen tosiasia, että kasvilajit ovat siirrettävissä vain loppukeväällä tai kesällä, mutta kaavojen vahvistaminen, metsien hakkuut ja rakentaminen voivat toteutua mihin vuodenaikaan tahansa. Edellä kuvatussa Koukkujärven tapauksessa kaavoituksen vahvistuminen osui syksyyn ja hakkuut talveen, jolloin kasvien siirtäminen seuraavana keväänä ei olisi toteutunut luonnon kannalta otollisimmassa vaiheessa. Kasvit kannattaisi tietysti siirtää turvaan jo ennen metsän hakkaamista. Olisiko hakkaamista ja rakentamista mahdollista viivästyttää seuraavaan kevääseen, jolloin kasvit olisivat siirrettävissä vai koituisiko siirtojen kustannukset silloin liian kalliiksi? Entä mitä riskejä liittyisi sellaiseen käytäntöön jossa kasvilajeja ryhdyttäisiin siirtämään jo ennen asemakaavan vahvistumista?

Entä kuka toteuttaisi ja kustantaisi siirrot? Pitäisikö siirrot ja niiden kustannukset määrätä esimerkiksi maanomistajalle, viranomaistaholle tai rakennuttajalle? Vai olisivatko siirrot aina vapaaehtoisten toimijoiden kuten yhdistyksien tai aktiivisten kansalaisten varassa? Entä millaiset kasvilajit kannattaisi siirtää turvaan? Rauhoitetut? Uhanalaiset? Harvinaiset? Tavalliset mutta muulla tavoin kiinnostavat?

Entä millaisille alueille kasveja voisi siirtää kaupunkiseuduilla? Virkistysalueille? Puistoihin? Nykyisille luonnonsuojelualueille? Vai kannattaisiko uutta toimintatapaa varten muodostaa kehittyville kaupunkialueille uudenlaisia siirrettävien kasvien turvapaikka-alueita?

Entä pitäisikö luonnonsuojelun lainsäädäntöä tai sen tulkintaa muuttaa, jos kasvilajeja ryhdytään laajemmin siirtämään rakentamisen tieltä turvaan? Nykyisellään luonnonsuojelulain mukaan rauhoitetun kasvin tai sen osan poimiminen, kerääminen, irtileikkaaminen, juurineen ottaminen tai hävittäminen on kiellettyä, vaikka kasvilajin elinympäristön saakin tuhota esimerkiksi rakentamisen takia. Toisin sanoen rauhoitettujen kasviyksilöiden siirtäminen tuhoon tuomitultakin alueelta vaatii nykyisellään luonnonsuojelulain mukaisen poikkeamisluvan, vaikka kasvien elinympäristön hävittäminen olisikin sallittua kaavoituksessa ja rakentamisessa.

Vaikka kasvien siirtämiseen sisältyy omat uudenlaiset ongelmansa ja riskinsä, myöskään nykyinen käytäntö ei ole luonnon kannalta paras mahdollinen.